Edellisen postauksen 100 Hz:n kontorolloiminen tehdään usein myös dynaamisella eq:lla tai multiband-compressorilla. Ajatuksena on tällöin, että eq tai compressori (kuten alla olevassa kuvassa C6 Wavesilta) leikkaa taajuuksia vain silloin, kun ne korostuvat liikaa, esimerkiksi joidenkin sointujen, liian aggressiivisen tatsin tai demppaamisen (palm mute) yhteydessä. Muulloin nuo taajuudet resonoivat normaalilla voimakkuudella hallitusti. Tämä auttaa osaltaan estämään sitä, että miksauksesta tulisi staattisella eq-leikkauksella saundiltaan liian ohut. Miksauksessa säilyy tällöin paremmin myös esityksen luonnollinen dynamiikka.

Ja alla kontrolloin tuon saman alueen liiallista korostumista staattisella eq:lla. Leikkaus vapauttaa taajuuksia erityisesti virvelin perustaajuudella (n. 180 Hz), jolloin virvelin saundi avautuu jälleen hieman lisää.

Mikäli kitara tuntuu yleisestikin liian bassovoittoiselta, leikkaan alempia taajuuksia ja vastaavasti korostan ylempiä taajuuksia ns. tiltshelf-korjaimella. Korjain vapauttaa tilaan kaikille muille soittimille, esimerkiksi basson usein tarvitseman 700-1000 Hz:n alueelta.

Olen edellä esittänyt erilaisia tapoja avata kitaran saundia leikkaamalla tunkkaisia taajuuksia tai korjaamalla yleisesti liian bassovoittoista saundia tiltshelf-korjaimella. Olennaista on kuitenkin kuunnella prosessoinnin vaikutusta (sekä itse kitaran että muiden soittimien osalta) ja tehdä lopulliset ratkaisut muiden raitojen soidessa siten, että prosessointi tukee biisin fiilistä.

Tässä vaiheessa ainoastaan puhdistan kitaroista tarpeettomia taajuuksia, jotta miksausprosessi pysyisi mahdollisimman systemaattisena ja siten paremmin hallinnassa. Tarkistan vielä on-off -tekniikalla, että olen parantanut miksausta. Mikäli en huomaa parannusta, niin perun prosessoinnin. Vältän myös liian suuria muutoksia. Miksauksessa on kyse lukuisista pienistä parannuksista, jota vievät miksausta eteenpäin.

API 550A ja B ovat erittäin suosittuja ekvalisaattoreita kitaroiden prosessoimiseen. Yläkuvan kellokäyrän ja alakuvan hyllykäyrien analyysikuvista näkee hyvin, mistä syystä analogisia filttereitä hehkutetaan usein musikaalisiksi. Käyrät ovat hyvin laajoja ja ne sopivat hyvin kitaroiden ja muidenkin soitinten yleiseen muokkaukseen. Molempien kuvien 100 Hz:n leikkaus on hyvin tyypillinen kitaroille. Molempien leikkausten johdosta kitaroista vaimennetaan mutaisia taajuuksia, jolloin kitaran saundi avautuu ja muuttuu diskattipitoisemmaksi. Alemman kuvan ylempien taajuuksien hyllykäyrä korostaa vielä enemmän kitaran yläpäätä (presence/ air).

Analogisten ekvalisaattorien käyrien analysoiminen nopeuttaa huomattavasti oppimisprosessia. Niiden käyrät ovat pienellä vaivalla siirrettävissä esimerkiksi FabFilterin kaltaisiin eq-plugareihin, joiden käsittely on vähemmän kokeneelle kotistudiomiksarille huomattavasti helpompaa jo niiden antaman visuaalisen palautteen johdosta. Itse saatan prosessoida kitaran FabFilterillä ja laittaa sen eteen tai taakse jonkin analogisen emulaation tuottamaan vain analogisen hardwaren kaltaista miellyttävää säröä ilman eq-käppyröiden säätöä.

Saatan myös lisätä API-emulaation FabFilterillä tekemäni perusfiltteröinnin päälle, koska FabFilterin filtterit ovat monipuolisemmin säädettävissä. API 550 -emulaation 100 Hz:n kellokäyrä saattaisi toimia hyvin yhdessä filtterien kanssa ja putsata oheisessä äänityksessä korostunutta 100-300 Hz:n aluetta. Näin voin yhdistää analogisten ja nykyaikaisten plugareiden parhaimmat ominaisuudet.

Nyt kun rumpujen äänimaisemaa on putsattu ja avattu leikkaamalla ja kontrolloimalla tarpeettomia taajuuksia sekä vapautettu näitä taajuuksia muiden soittimen käyttöön, laitan basson pelittämään rumpujen kanssa. Basso ja rummut muodostavat useimmiten biisin grooven, joten niiden täytyy toimia hyvin yhdessä.

Jaoin aiemmin bassoraidat kahteen vaihtoehtoiseen settiin (perufiltteröity verrokki ja splitattu). Jatkan perusfiltteröidyn yhdistetyn (DI+Amp) Basses-raidan käsittelyllä. Biisin basso on niin hyvin äänitetty, että pelkästään verrokkisetin prosessoimisella päässee maaliin.

Tarkistan vielä nopeasti, että bassoraidat ovat hyvässä vaiheessa keskenään ja että basson ja rumpujen taimaus on kohdallaan ja riittävän tiukka, jotta biisin groove pysyy kasassa alusta loppuun. Rumpujen ja basson pääiskujen (grooven luovien aksenttien) tulee osua kuta kuinkin kohdalleen. Taimaus (riittävä kvantisointi) kuuluu ennemminkin äänitys- ja valmisteltuvaiheeseen, kuin miksausvaiheeseen. Tarkistan kuitenkin ajoituksen ja teen tarvittavat korjaukset.

Helpotan edelleen basson jatkokäsittelyä kaventamalla hieman sen dynamiikkaa jo tässä vaiheessa. Liian voimakkaita tai liian hiljaisia basson näippäilyjä tasoitan Wavesin Bass Riderilla, jolloin jatkossa compressoreille ei jää liikaa vastuuta siitä, että basson grooven voi kuulla koko biisin ajan kaikkien muiden raitojen alta. Tällaisen perustasoituksen voi tehdä myös manuaalisesti esim. tasoittamalla kunkin fraasin tai yksittäisten nuottien volumea hieman (clip gain), jotta yksittäiset sävelet eivät häviä tai korostu liikaa. Tasoitan vain 2-4 dB bassoraidan dynamiikkaa, jolloin sen miksaminenkin on helpompaa. Tässäkin kaupalliset verrokit ohjaavat basson miksaamista, koska hyvässä miksauksessa basso ei katoa missään vaiheessa kuulumattomiin.

Leikkaamalla bassosta tarpeettomia taajuuksia, avaan sekä virvelin että bassorummun saundia. Yläkuvassa olen vapauttanut taajuuksia virvelille, varsinkin n. 180 (virvelin perustaajuus), 350 ja 3000 Hz:n kohdalta. On-off -tekniikalla kuulen parhaiten ne leikattavat taajuudet, jotka avaavat rumpujen äänimaisemaa välittömästi, ilman että basson oma saundi juurikaan kärsii leikkauksista. Kuvan leikkauskohdissa (160-200 Hz ja 250-500 Hz) on tyypillisesti taajuuksia, jotka tekevät basson tunkkaiseksi. Virvelin ja bassorummun transientit tarvitsevat itselleen tuon n. 3 kHz:n taajuuden, mistä syystä olen leikannut bassoa tuosta hieman. Basso puolestaan kaipaa tyypillisesti n. 700++ Hz:n taajuuksia, jotta se erottuisi pienemmissä napeissa ja kajareissa, mistä syystä olen hieman korostanut tuota taajuutta. Samalla tuo taajuus myös avaa/kirkastaa nätisti virvelin äänikuvaa. Win-win. Bassoleikkurin olen siirtänyt suurinpiirtein bassorummun perustaajuuden yläpuolle, jotta bassorumpu pääsee selkeämmin lävitse taustalta. Tuon leikkauskohdan sweetpotin kuulee selvästi. Vielä buustaan bassoa hyllykorjaimella n. 100+ Hz:n korkeudelta, jotta saan bassosta irti enemmän bassotaajuuksia, joita se on menettänyt hieman bassoleikkurin myötä. Bassoa ja rumpuja yhteensovittaessani, kuuntelen lähinnä näitä ryhmiä. Tarkistan lopuksi fiilisraitojen ja muidenkin raitojen kanssa, että groove-ryhmä tukee hyvin biisin fiilistä.

Ja viimeiseksi avaan vielä rumpuryhmän äänimaisemaa leikkaamalla hieman joitakin resonoivia taajuuksia. Käytän etsinnässä apuna analysaattoria ja on-off -tekniikkaa. Esimerkiksi kuvan alin leikkaus teki bassorummun aiempaa hieman erottuvammaksi. Äänikuva oli bassorummun osalta hieman epäselvä, joten osasin etsiä näitä mutaisia taajuuksia 100-300 Hz:n taajuudelta. En halunnut kuitenkaan koskea virvelin perustaajuuteen (hieman alle 200 Hz), jolloin avaavan taajuuden etsiminen oli varsin suoraviivainen tehtävä. Alimman leikkauksen olin voinut hyvin tehdä basariraidalla, jolloin olisin voinut leikata vieläkin enemmän, ilman että leikkaus olisi vaikuttanut virveliin.

Tarkistan vielä kertaalleen rumpuihin tekemäni prosessoinnit passivoimalla ja aktivoimalla (on-off) uudestaan kaikki rumpujen plugarit yhdellä kerralla. Toimii-jatketaan eteenpäin bassosta.

Hyvin yleinen tippi netissä tuntuu olevan, että tomiraidat leikataan pois tomifillejä lukuunottamatta. Ajatuksena on puhdistaa rumpujen äänimaisemaa tomimikkien jatkuvalta kuminalta. Vanhan koulukunnan vuotojen geittaamista ei taida enää kukaan juurikaan suositella.

Itse en leikkaa tomiraitoja pois, vaan ainostaan hiljennän niiden kuminaa tomiraitojen automatisoinnilla. Kuuntelen ensin koko rumpusettiä loopissa, jossa ei ole lainkaan tomifillejä, vaan ainoastaan vuotokuminaa. Tämän jälkeen etsin tomiryhmän slaiderilla sopivan sweetpotin, jossa varsinkin virveli kuulostaa parhaimmalta. Hyvässä äänityksessä tuo kohta löytyy jostain – 18 dB:n nurkilta yllättävän usein. Tällä kerralla se löytyi -19,7 dB:n kohdalta, jolloin virveli jotenkin aukeaa soimaan luontevasti. Jos tämän alemmas menee, niin koko rumpusetti rupeaa kuulostamaan ei-luonnolliselta. Itse käytän on-off -tekniikkaa, jolla kuulen muutoksen helpoimmin.

Tämän jälkeen palautan tomiryhmän slaiderin perusasentoon ja automatisoin tuon leikkauksen tomiraitojen volume-parametrille. Yllä olevassa kuvassa TomHi -radan volume on perusasennossa -1 dB:n kohdalla, jolloin pelkän kuminan kohdalla olen alentanut volumea -20,7 dB:iin (1+19,7). Juuri ennen tomia volume palautuu alkuperäiseen -1 dB:iin ja siltä taas hiljenee luonnolliselle kuperalla rampilla -20,7 dB:iin.

Enää ollaankin vailla koko rumpuryhmän mahdollista putsausta eq:lla.

Bassorumpuraitojen (KickIn-KickOut) vaiheen korjaamiseen on olemassa hyviä plugareita, jollei halua tyytyä vain vaiheen käännöllä testailuun ja silmämääräiseen ääniaaltojen kohdistamiseen, kuten aiemmassa bassoa koskevassa postauksessa tein. Yllä kuvassa yksi erityisen hyvä, eli MAAT phase shifter, jolla voi säätää todella tarkkaan kahden saman äänilähteen raidan vaihetta. Mitä paremmin raidat ovat keskenään vaiheessa, sitä enemmän niiden yhdistelmä tuottaa luonnollista botnea. Yllä olevassa kuvassa olen säätänyt bassoraitojen vaiheen, jotta ne tuottaisivat mahdollisimman lihavan ja iskevän (punch) saundin. Miksaamista opeteltaessa tällainen HC-hinkkailu ei toki ole tarpeen, mutta ruokahalu kasvaa tunnetusti syödessä…

Vastaavasti hienosäädän ainakin virveli- ja bassoraidat. Myös muiden rumpujen ja overheadien hienosäätäminen avaa ja lihavoittaa äänikuvaa havaittavasti.

Asiallisesti vaihevirheiden korjaamisessa on myös kyse rumpujen mutaisuuden puhdistamisesta ja saundin avaamisesta, koska eri vaiheessa olevat ääniaallot kumoavat osin toisiaan, ohentavat saundia ja tuottavat erilaisia artefakteja.

Leikkaan vastaavasti muistakin rumpu- ja peltiraidoista mutaisimmat ja/tai nasaaleimmat taajuudet (subtractive eq).

Hihatit. Olen halunnut säilyttää hithatit mahdollisimman luonnollisina, joten en leikkaa niiden perustaajuutta, joka on biisissä n. 400 Hz:n kohdalla. Leikkaan noin oktaavin sen yläpuolelta, mikä avaa hihatin saundia ja vapauttaa nämä taajuudet vaikkapa basson ylä-ääniä (overtones) varten. Bassoa buustataan usein tuolla alueella, jotta se erottuisi paremmin pienemmistä kajareista ja nappikuulokkeista. Prosessoidummissa genreissä ja käsittelyssä hihatteja leikataan usein hieman ylempää ja reippaammin. Tarkistan vielä filttereiden paikat.

Yllä ja alla olevissa kuvissa olen leikannut tukkoisia taajuuksia tomeista. Nämä löytyvät tyypillisesti 200-400 Hz:n taajuuskaistalta. Toinen tutkittava alue on 600-800 Hz, jotka korostuvat helposti varsinkin pienemmässä tilassa äänitettäessä. Tomeilla ja bassorummuilla on usein outo kumiseva resonanssi 100-200 Hz:n välillä, jonka leikkaaminen terävällä kellokäyrällä avaa äänimaisemaa mukavasti. Bassoleikkuri voi vaihdella 40-90 Hz:n välillä riippuen rummuista, mikrofoneista, tilasta, temposta ja genrestä. Säädän filtterit fiilisraitojen soidessa taustalla-kuten muutkin filtterit ja leikkaukset.

Overheadit. Luonnollisen rumpusaundin säilyttää hyvin leikkaamalla vähemmän jyrkällä bassoleikkurilla 90-250 Hz:n taajuuskaistalta. Akustiset overheadiraidat sisältävät tunkkaisia huonetaajuuksia 300-700 Hz:n alueella. Etsimällä oikean taajuuden ja leikkaamalla hillitysti (< 3 dB) laajalla kellokäyrällä, overheadien ja koko rumpujen äänimaisema avautuu mukavasti. Usein overheadejä käytetään vain symbaalimikkeinä hevimmissä genreissä ja prosessoitaessa voimakkaasti. Haen kuitekin edelleen luonnollisen kuuloisia rumpuja, joten prosessoin niitä doonouhaarm-periaatteella. Pelkästään overheadeista saa hyvässä tilassa tehdystä äänityksestä pienellä prosessoinnilla loistavan yleiskuvan koko rumpusetistä. Hinosäätäessä kuuntelen erityisesti miten leikkaus ja filtteri vaikuttavat virveliin ja basariin.

Tilamikrofonien tärkeimmät alueet vastaavat hyvin tomeja ja bassaria: 200-400 Hz sisältää melkein aina mutaa ja n. 700 Hz:n alueen leikkaaminen avaa usein flättiä saundia. Ylätaajuuksilla kannattaa varoa symbaaleja, jotka sotkevat helposti koko rumpusaundin. Sopivat leikkaukset on mahdollista arvioida ainoastaan muiden raitojen soidessa taustalla. Olen päätynyt alla olevaan eq-käyrään, kuuntelemalla koko rumpusettiä akustisten kitaroiden, basson ja laulun soidessa taustalla. Soolonappulaakin käytin, jotta pystyin varmistumaan siitä, että po. raita ei kuulosta yksinäänkään tunkkaiselta.

Bassorumpuja leikataan tyypillisesti 180-400 Hz:n kohdalta. Joissain genreissä skuuppi on tosi heavy-niin paljon kuin eq:sta irtoaa. Tavoitteenani on kuitenkin muokata rummuista ensin mahdollisimman luonnolliset, joten extreme sikseen. Usein bassarilla on merkittävästi energiaa 100-200 Hz:n välillä, jota leikkaamalla bassolle vapautuu tilaa. Leikatessa kuuntelen, kuinka paljon ja terävällä kellolla voin leikata, ennen kuin bassarin äänin rupeaa muuttumaan. Sweetpotissa basson ääni aukeaa ja erottuu selvemmin, muuttamatta liikaa bassarin ääntä. Kannattaa myös kuulostella 500-1000 Hz:n väliltä leikkausta. Tässä vaiheessa teen kuitenkin vain tuon 200-400 Hz:n leikkauksen. Bassarin ulkopuolisesta mikistä oli jo alustavasti leikattu ylempiä taajuuksia, koska sen ajatuksena on usein tuoda botnea, KicIn mikin ollessa enemmän napsumikki, eli beaterin iskua varten. Käytinkin reippaammin diskanttileikkuria (LPF), koska päällekäiset saman soittimen äänitykset tuovat helposti mutaa yhdistettyyn raitaan. KicOut sisältää myös paljon vuotoja muista rummuista, joten diskanttileikkuri puhdistaa koko rumpusetin äänimaisemaa:

Virvelin ylämikrofoni. Kun mahdolliset ikävästi resonoivat taajuuden on taltutettu (yleensä 300-1000 Hz välillä), hyökätään mutaa vastaan. Jos virveli kuulosta ”mätkähtävältä” (yleensä suurempi rumpu, löysemmällä virityksellä), löytynee tuo muta 250-500 Hz:n väliltä. Tiukan ja jotenkin resonoimattoman/ flatin rummun osalta kannattaa etsiä leikattavia taajuuksia 500-1000 Hz:n väliltä (usein varsin nasaalia saundia). Alla kuvassa leikkaan mutaa (400 Hz) ja nasaalia klangia (700 Hz) API5500-eq:n fiksatuista taajuuksista. Leikkaan pieteetillä ja kuuntelen fiilisraitojen kanssa, että leikkaan vain tarpeettomia taajuuksia enkä tapa virvelin ääntä. 1-3 dB:n leikkaus riittää avaamaan ääntä melkein aina. Jyrkennän ja tarkennan samalla filttereitä, jotta saan virvelin hieman fokusoidummaksi:

Etsin vastaavasti virvelin alamikrofonista sen mutaisimman tai nasaaleimman taajuuden ja leikkaan 1-3 dB sweetpotissa. Aloitan etsimällä Q=1,5 ja siitä hienosäädän sopivasti. Yritän saada virveliraidat toimimaan mahdollisimman hyvin yhdessä, vaikka niillä on lähtökohtaisesti erilainen tehtävä: yläkalvo tuottaa virvelin bodyn ja alakalvo sille tyypillisen whakin ja sihinän. Jos alamikki on hyvin äänitetty, niin sieltä toki saa myös bottnea rumpuihin.

Vaikka en itse käyttäisi analogisia ekvalisaattoreita ennen kuin miksaamisesta on jo kohtalaisesti kokemusta parametrisilla digitaalisilla plugareilla, voi niistä ottaa oppia jo heti ensi metreillä. Käytän esimerkiksi API5500 eq:n fiksattuja taajuuksia, kun etsin korviini parasta taajuutta poistaa kellokäyrällä mutaisia tai muita ei toivottuja taajuuksia. Löydän näin muutamasta vaihtoehtoisesta taajuudesta parhaimmalta kuuluvan taajuuden. Yllä kuvassa on lopullinen bassorummun EQ-käppyrä. Olen lopulta leikannut 6 dB kellokäyrällä 240 Hz:n kohdalta.

Yllä vielä sama havainnollistettuna API5500 klooniplugarilla (leikkaus -4,5 dB/ 240 Hz). Vasemmassa reunassa on oikean API5500 eq:n käyrä analysoituna.

Ja yllä vielä templeitissä käyttämäni lähtökohta KickIn -raidan kellofiltterille, eli -4,5 dB 260 Hz:ssä. Taajuus ja kellokäyrän terävyys tulee Audified-DW Drum Enhancer -plugarista, jota tekemässä ovat olleen DW:n parhaat korvat perustuen pitkään kokemukseen rummuista ja niiden prosessoimisesta. Käytin itse paljon aikaa plugarin taajuuksien analysoimiseen, joiden perusteella sitten rakensin oman FabFilterin -tietopankkini hyvistä lähtökohdista aloittaa rumpujen prosessointi. Kotistudioharrastuksen ongelma ei ole saatavilla olevan tiedon puute, vaan niiden lähteiden löytäminen, jotka todella jotain osaavat. Yhdistettynä Micheal Whiten uskomattoman hienoon opetustyöhön, tuosta DW-plugarista sai vielä hyvän bonuksen rumpujen miksaamiseen.

Eli kun minulla on tietyt fiksatut ja koetellut taajuudet ja q arvona lähtökohtaisesti 1,5, niin hyvän lähtökohdan löytäminen -4,5 dB:n leikkauksella on varsin suoraviivainen prosessi. Ensin kuuntelen pelkästään käsittelyssä olevaa raitaa ja pyrin avaamaan sen saundin sopivalla taajuudella. Tämän jälkeen kuuntelen vielä prosessoidun raidan muiden rumpuraitojen ja edelleen fiilisraitojen kanssa, koska oikean taajuuden löytäminen on arvailua biisin fiiliksen kannalta, ilman biisin kontekstia. Hienosäädän tarpeen mukaan.

Kun tiedetään, että 100-1000 Hz:n taajuudella on näitä ei-toivottavia taajuuksia, on mielestäni helpompaa löytää oikea taajuus leikkaamalla ja käyttämällä on-off -tekniikkaa, kuin buustaamalla etsien.

Yksi tyhmimmistä myyteistä on, että miksatessa pitäisi välttää viimeiseen asti soolonappulan käyttöä. Aloittelevalle miksarille tälläinen lähestymistapa ei johda mihinkään. Kokeneet ammattilaisetkin kuuntelevat prosessointia sekä soolona että muiden raitojen yhteydessä. Mahdollisimman monta näkökulmaa johtaa parempaan lopputulokseen.