
Vaikka en itse käyttäisi analogisia ekvalisaattoreita ennen kuin miksaamisesta on jo kohtalaisesti kokemusta parametrisilla digitaalisilla plugareilla, voi niistä ottaa oppia jo heti ensi metreillä. Käytän esimerkiksi API5500 eq:n fiksattuja taajuuksia, kun etsin korviini parasta taajuutta poistaa kellokäyrällä mutaisia tai muita ei toivottuja taajuuksia. Löydän näin muutamasta vaihtoehtoisesta taajuudesta parhaimmalta kuuluvan taajuuden. Yllä kuvassa on lopullinen bassorummun EQ-käppyrä. Olen lopulta leikannut 6 dB kellokäyrällä 240 Hz:n kohdalta.

Yllä vielä sama havainnollistettuna API5500 klooniplugarilla (leikkaus -4,5 dB/ 240 Hz). Vasemmassa reunassa on oikean API5500 eq:n käyrä analysoituna.

Ja yllä vielä templeitissä käyttämäni lähtökohta KickIn -raidan kellofiltterille, eli -4,5 dB 260 Hz:ssä. Taajuus ja kellokäyrän terävyys tulee Audified-DW Drum Enhancer -plugarista, jota tekemässä ovat olleen DW:n parhaat korvat perustuen pitkään kokemukseen rummuista ja niiden prosessoimisesta. Käytin itse paljon aikaa plugarin taajuuksien analysoimiseen, joiden perusteella sitten rakensin oman FabFilterin -tietopankkini hyvistä lähtökohdista aloittaa rumpujen prosessointi. Kotistudioharrastuksen ongelma ei ole saatavilla olevan tiedon puute, vaan niiden lähteiden löytäminen, jotka todella jotain osaavat. Yhdistettynä Micheal Whiten uskomattoman hienoon opetustyöhön, tuosta DW-plugarista sai vielä hyvän bonuksen rumpujen miksaamiseen.
Eli kun minulla on tietyt fiksatut ja koetellut taajuudet ja q arvona lähtökohtaisesti 1,5, niin hyvän lähtökohdan löytäminen -4,5 dB:n leikkauksella on varsin suoraviivainen prosessi. Ensin kuuntelen pelkästään käsittelyssä olevaa raitaa ja pyrin avaamaan sen saundin sopivalla taajuudella. Tämän jälkeen kuuntelen vielä prosessoidun raidan muiden rumpuraitojen ja edelleen fiilisraitojen kanssa, koska oikean taajuuden löytäminen on arvailua biisin fiiliksen kannalta, ilman biisin kontekstia. Hienosäädän tarpeen mukaan.
Kun tiedetään, että 100-1000 Hz:n taajuudella on näitä ei-toivottavia taajuuksia, on mielestäni helpompaa löytää oikea taajuus leikkaamalla ja käyttämällä on-off -tekniikkaa, kuin buustaamalla etsien.
Yksi tyhmimmistä myyteistä on, että miksatessa pitäisi välttää viimeiseen asti soolonappulan käyttöä. Aloittelevalle miksarille tälläinen lähestymistapa ei johda mihinkään. Kokeneet ammattilaisetkin kuuntelevat prosessointia sekä soolona että muiden raitojen yhteydessä. Mahdollisimman monta näkökulmaa johtaa parempaan lopputulokseen.