Leikkaan vastaavasti muistakin rumpu- ja peltiraidoista mutaisimmat ja/tai nasaaleimmat taajuudet (subtractive eq).
Hihatit. Olen halunnut säilyttää hithatit mahdollisimman luonnollisina, joten en leikkaa niiden perustaajuutta, joka on biisissä n. 400 Hz:n kohdalla. Leikkaan noin oktaavin sen yläpuolelta, mikä avaa hihatin saundia ja vapauttaa nämä taajuudet vaikkapa basson ylä-ääniä (overtones) varten. Bassoa buustataan usein tuolla alueella, jotta se erottuisi paremmin pienemmistä kajareista ja nappikuulokkeista. Prosessoidummissa genreissä ja käsittelyssä hihatteja leikataan usein hieman ylempää ja reippaammin. Tarkistan vielä filttereiden paikat.
Yllä ja alla olevissa kuvissa olen leikannut tukkoisia taajuuksia tomeista. Nämä löytyvät tyypillisesti 200-400 Hz:n taajuuskaistalta. Toinen tutkittava alue on 600-800 Hz, jotka korostuvat helposti varsinkin pienemmässä tilassa äänitettäessä. Tomeilla ja bassorummuilla on usein outo kumiseva resonanssi 100-200 Hz:n välillä, jonka leikkaaminen terävällä kellokäyrällä avaa äänimaisemaa mukavasti. Bassoleikkuri voi vaihdella 40-90 Hz:n välillä riippuen rummuista, mikrofoneista, tilasta, temposta ja genrestä. Säädän filtterit fiilisraitojen soidessa taustalla-kuten muutkin filtterit ja leikkaukset.
Overheadit. Luonnollisen rumpusaundin säilyttää hyvin leikkaamalla vähemmän jyrkällä bassoleikkurilla 90-250 Hz:n taajuuskaistalta. Akustiset overheadiraidat sisältävät tunkkaisia huonetaajuuksia 300-700 Hz:n alueella. Etsimällä oikean taajuuden ja leikkaamalla hillitysti (< 3 dB) laajalla kellokäyrällä, overheadien ja koko rumpujen äänimaisema avautuu mukavasti. Usein overheadejä käytetään vain symbaalimikkeinä hevimmissä genreissä ja prosessoitaessa voimakkaasti. Haen kuitekin edelleen luonnollisen kuuloisia rumpuja, joten prosessoin niitä doonouhaarm-periaatteella. Pelkästään overheadeista saa hyvässä tilassa tehdystä äänityksestä pienellä prosessoinnilla loistavan yleiskuvan koko rumpusetistä. Hinosäätäessä kuuntelen erityisesti miten leikkaus ja filtteri vaikuttavat virveliin ja basariin.
Tilamikrofonien tärkeimmät alueet vastaavat hyvin tomeja ja bassaria: 200-400 Hz sisältää melkein aina mutaa ja n. 700 Hz:n alueen leikkaaminen avaa usein flättiä saundia. Ylätaajuuksilla kannattaa varoa symbaaleja, jotka sotkevat helposti koko rumpusaundin. Sopivat leikkaukset on mahdollista arvioida ainoastaan muiden raitojen soidessa taustalla. Olen päätynyt alla olevaan eq-käyrään, kuuntelemalla koko rumpusettiä akustisten kitaroiden, basson ja laulun soidessa taustalla. Soolonappulaakin käytin, jotta pystyin varmistumaan siitä, että po. raita ei kuulosta yksinäänkään tunkkaiselta.
Mixhappens 