Kick In…

Nyt kun fiilisraitojen taustalle on luotu sopiva tilan tuntu overheadeilla ja huonemikeillä, palautan kaikki ryhmäliut alkuasentoon ja toistan edelleen luuppina kertosäettä kaikkien raitojen soidessa taustalla. Sitten nostan bassorummun liukua, kunnes kuulen sen sopivalla voimakkuudella. Yleensä aloitan suoraan tuomalla sisämikin samalla voimakkuudelle, kuin overheaditkin ovat (tai hieman alle) ja basarin ulkopuolisen mikin muutaman dB:n hiljaisemmalle. Edellisen postauksen kuvasta näkyyn, kuinka Kicks-alaryhmän valopylväs lähestyy -12 dBFS ja overheadit liikkuvat -12 dbFS tuntumassa. Vastaavasti tuon ensin molempien virvelimikkien voimakkuudet yhtä voimakkaina siten, että niiden ryhmä ”Snares” on samalla voimakkuudella kuin Kicks -ryhmäkin. Tarkistan samalla, että sekä basariraidat että snareraidat ovat keskenään ja vielä overheadeihin nähden oikeassa vaiheessa (phase check). Oikean vaiheen tunnistaa jälleen siitä, että saundi on tuhdimpi ja siinä on enemmän bottnea.

Yleensä KickOut -mikillä pyritään saamaan bassorumpuun edemmän bodya (bassotaajuuksia). Tässä vaiheessa jätän hetkeksi vain rumpuryhmän soimaan, jotta kuulen paremmin milloin KickOut -mikkiä on sopivasti, eli se tuo KickIn -raitaan hieman bodyä. Itse haen sopivan määrän liikuttamalla Out-liukua ensin selvästi liialliseksi ja heti perään liian hiljaiseksi (esim +3 ja sitten -3 hiljaisemmalle). Sitten vain haarukoidaan ja kavennetaan aluetta, kunnes bassorumpuryhmässä on sopivasti In-mikistä napsua (beaterin iskua) ja bodyä sopivasti Out-mikistä. Korjaan samalla kick-ryhmäliukua sopivalle tasolle. Kuulen itse tuon sweetpotin jo aiemmin kertomallani tavalla. Oleellista tässäkin on, että vertaan koko ajan tuota bodyn määrää fiilisryhmään, jonka laitan hienosäätöä varten soimaan. Eli basarin yleisen määrän kuulen itse parhaiten kuuntelemalla sitä kaikkien muiden raitojen kanssa ja KickOutin hienosäädön teen ensin vain rumpuryhmän kanssa ja viimeistelen fiilisryhmän kanssa. Tällöin kukin tausta auttaa eri asioihin liittyvässä päätöksenteossa.

Vastaavasti virvelin alamikin liukua liikuttamalla ylöspäin, saadaan virveli kuulostamaan kirkkaammalta ja siltä kun se olisi lähempänä kuulijaa. Alamikin kanssa kannattaakin nähdä hieman enemmän vaivaa ja koittaa pienillä säädöillä saada Snares-ryhmä soimaan about sopivassa paikassa ja voimakkuudella siinä tilassa, joka ensin tilamikeillä luotiin. Virvelin ylämikki tuottaa lähinnä bodyn ja alamikki (SnareBottom) lisää ensisijaisesti ”crackiä” ja ”sizzleä”, joka syntyy metallisesta virvelimatosta rummun alakalvolla.

Tämän jälkeen etsin sopivan paikan luupille, jossa rumpali nautiskelee haihateilla. Nämä onkin varsin helppo tuoda tässä vaiheessa sopivalle tasolle. Kun overheadit yleensä jo tuottavat hyvin haihatin äänen, niin lähimikitetty haitsu vain tuodaan sopivasti tukevoittamaan koko rumpujen tuottamaan äänikuvaa. Jos rumpali mätkii suhteettoman voimakkaasti haitsuja, niin välttämättä lähimikitettyä haitsua ei tarvitse/ voi edes käyttää. Hyvä rumpali osaa soittaa settiään tasapainoisesti. Haitsun panoroin hieman vasemmalle ns. rumpalin näkökulmasta kuuntelemalla samaan aikaan overheadeja ja haitsua. Haitsun pitäisi kuulua stereokentässä samassa paikassa kuin ne kuuluvat overheadeistakin. Haitsuista tarkistan myös, että ne ovat oikeassa vaiheessa overheadeihin nähden.

Lopuksi tuon mukaan vielä tomit, joiden voimakkuuden säädän keskenään samalle tasolle ja panoroin rack-tomin hieman vasemmalle ja floor-tomin oikealle (rumpalin näkökulmasta) siten, että ne peilaavat overheadien stereokuvaa. Panoroinnin hienosäädänkin kuuntelemalla tomifillejä pelkästään overheadien kanssa. Tarkista vielä vaiheen overheadeihin.

Lopuksi vielä tasapainoitan kaikki rumpuraidat keskenään ensin fiilisryhmien kanssa ja lopuksi kaikkien raitojen soidessa.

Vielä kertaalleen käyn lävitse kaikki ryhmät yksitellen ja lopulta yhdessä ja varmistun miksaamisen toisesta säännöstä: jokaisen bändiläisen äidin pitää kuulla, kuinka hienosti heidän poikansa tai tyttönsä soittaa. Laulajan äiti ei myöskään ole tyytyväinen, jollei laulu ole sen verran voimakkaammalla, että sanoista saa selvää. LevPanMix rocks!

Niinpä-ne rummut! Mistäpä liikkeelle?

Perinteisten rumpujen miksaaminen on ollut minulle Se Vaikein Juttu. Varmaankin kaikesta harjoittelusta ja tiedonjanosta on vähintään puolet keskittynyt juuri rumpuihin. Jos tämän oppii, niin ollaan menty eteenpäin ja kunnolla. Harjoittelumateriaalin pitäisi olla parasta mahdollista, jotta omaa edistymistä pystyisi edes jotenkin seuraamaan.

Ehdottomasti paras opettaja tältäkin osin on ollut Michael White, joka on miksannut mm. Whitney Houstonia. Kannattaa googlata ja kurssittaa itseään Miken kanssa, jos on yhtään vakavissaan. On muuten ainoa kaveri, joka osaa selittää ymmärrettävästi (ja on ylipäänsä selittänyt) miten rumpuryhmän kompressointi ja mixbussin kompressointi liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa eri genreissä. Eikä enää tarvitse arvailla overheadien ja muiden rumpujen ajallista vaihetta (time aligning) toisiinsa. Pelkän vaiheen kääntäminen (phase inverting) on vasta perusruokaa ilman jälkkäriä. Kaveri on keksinyt pyörän eikä sitä tarvitse keksiä uudestaan…

Mutta miten itse toisin rummut sisään? Kokeiltuani todennäköisesti kaikkia gurujen ehdottamia versioita, päädyin omaan versiooni: jätän ainostaan osan ryhmistä soimaan taustalle. Yleensä esimerkiksi basson, akustiset kitarat tai jonkin muun kevyemmän mattosaundin sekä itse artistin. Muiden ryhmäliut laitan äänettömälle ala-asentoon. Näin siitä syystä, että haluan kuulla soivien raitojen ja vokalistin avulla biisin pääfiiliksen ja jättää tilaa korville rumpuja varten. Jos kaikki muut raidat pauhaavat taustalla, niin jo rumpujen kuuleminen, saati sitten hienosäätö, on paljon vaikeampaa.

Ensin tuon kertosäkeessä (chorus) overheadit voimakkuudelle, jossa kuulen sopivasti crashit (ne pellit, joihin mätkitään aksentit). Samalla myös virvelin ääni tulee kuuluville. Tällöin overheadit ovat hyvässä lähtöpaikassa. Säädän usein myös niiden panoroinnin hieman kapeammaksi, alkuun vaikkapa L65-R65 tai joka tapauksessa siten, että rumpujen stereokuva ei ole keinotekoisen leveä.

Seuraavaksi tuon tilamikrofonit (room mono tai room stereo mikes) sopivalle voimakkuudelle. Ajatuksena on, että juuri tilamikeillä etsitään ensin biisin tunnelmaan sopiva tilavaikutelma, johon muut soittimet sopivat kuin hansikas. Itse asiassa overheadit ovat myös periaatteessa tilamikkejä, jolloin niiden ja kauempana olevien tilamikkien avulla voidaan luoda juuri oikea tilavaikutelma, joka sopii biisin fiilikseen. Vaikka alussa oikean voimakkuuden löytäminen tuntuu vaikealta, on se lopulta kohtalaisen helppoa. Tuon ns. sweetpotin tai about-oikean-voimakkuuden kuulee selvästi. Kitaristina minusta tuo on kuin kitaran kielien virittämistä. Säädän liun ensin sille voimakkuudelle, että rupean kuulemaan huoneen muiden raitojen taustalla. Sitten säädän liukua vaikkapa 6 dB voimakkaammalle. Sitten vain kavennan vuorotellen aluetta, kunnes sweetpotti löytyy. Sweetpotti löytyykin muutaman dB:n sisältä. Kun tilamikin liukua nostaa ja kuuntelee tarkkaan, kuulostaa se minusta siltä kuin kitaran kielen kiristäminen. Oikealla kohdalla tilamikit ja oveheadit rupeavat jotenkin resonoimaan yhdessä, aivan kuin kitaraa viritettäessä kielten ollessa vireessä. Kuulostaa hieman hullulta, mutta itse asiassa sama sweetpotti löytyy esimerkiksi kompressorin asetuksista tai ekvalisaattorin käppyrää säädettäessä. En vain ole kuullut muiden vertaavan sweetpottia virittämiseen. Minulle syntyy hieman samanlainen kuulovaikutelma kuin kauempaa lähestyvästä ajoneuvosta. Jotenkin tuo ”äänenkorkeus” muuttuu lähestyttäessä sweetpottia ja vastaavasti se muuttuu myös edelleen sweetpotin jälkeenkin. Kun taustalla soivat vielä keskeiset ”fiilisryhmät”, on helpohkoa löytää rajat liian hiljaiselle ja liian kuuluvalle huoneen äänelle. Tämäkin ratkaisu pitäisi tehdä sillä perusteella, että se sopii biisin fiilikseen ja genreenkin. Mitä nopeatempoisempi biisi on, sitä helpommin liiallinen kaiku/huoneen ääni rupeaa sotkemaan miksausta. Nopeatempoista punkkia ja isoja rock-rumpuja on kovin vaikea saada toimimaan keskenään…

Liikaa ei kuitenkaan kannata hinkata liukuja tässä vaiheessa, koska jatkossa näitä joutuu joka tapauksessa hienosäätämään.

Vielä tarkistan, että tilamikit ovat oikeassa vaiheessa keskenään ja suhteessa overheadeihin. Tässä vaiheessa teen perusruokaa ja testaan asian vaihtamalla vain vaihetta (merkitty useimmiten symbolilla, jossa viiva halkoo nollaa viistosti). Jos rummuista häviää vaiheen kääntämällä bassopuolta ja muutoinkin ääni kuulostaa jotenkin ohuelta tai oudolta (phasey), niin kannattaa kääntää vaihe takaisin, jolloin overheadien ja tilamikkien ääni on jo lähtökohtaisesti tuhdimpi ääniaaltojen paremman keskinäisen vaiheen johdosta.

Seuraavaksi KickIn ja KickOut…

LevPan-mix Rocking

Kaikki valmistelut ja perusmiksaus tehty.

Kun kaikki on järjestyksessä heti alusta alkaen, on itse miksaaminen helpompaa, nautinnollisempaa ja nopeampaa. Kaikki löytyy helposti sekä nimien, sijainnin ja värikoodauksen perusteella. Jokaisen ryhmän voi vielä ottaa yksittäin esille, jolloin ei-työstettävä osio ei hidasta menoa. Tästä esimerkkinä jo aiemmin kuvassa vilahtanut aGits -ryhmä.

Oma systeemini vasemmalta oikealle: rummut, percussiot, bassot, akustiset kitarat, sähkärit, kiipparit, taustalaulajat, itse artisti, grupit, mixit ja mainout. Alaryhmät saatan siirtää itse soittimien jälkeen. Ihan fiilispohjalta-systeemillä. Miksauksen edetessä lisään vielä kaiuille, muille efekteille jne. omat liukunsa. Joku tykkää ottaa jo pääkaiut esille tässä vaiheessa, mutta itse välttäisin sitä vielä. Efektoiminen jo tässä vaiheessa edellyttää kohtalaista kokemusta ja on helppo tapa tuhota koko miksaus. Ensin tehdään mahdollisimman paljon asioita, jotka kohtalaisella varmuudella vievät miksausta oikeaan suuntaan ja myöhemmin tehdään vasta rohkelikompia ratkaisuja. Miksauksen ensimmäinen sääntö: ”Doonouhaarm”.

Lopuksi printtaan tämän stereoraidaksi ”LevPanMix”, johon sitten vertaan jatkossa miksauksen edistymistä. Jokaisen vaiheen pitäisi kuulostaa jatkossa hieman paremmalta, jolloin tiedetään, että ollaan oikeilla jäljillä. Lisään nämä referenssimiksaukset rinnakkaisille raidoille vielä templeitin kohtaan REFS, jota yllä olevassa kuvassa ei ole näkyvissä.

Ryhmien ryhmäpotretti

Kaikki raidat järjestetty ja ryhmäytetty. Ryhmäliut perusasanassa. Chorus kuuntelussa ja MAIN -6 dBFS. Naais…

Yllä oma perustempleitti ala- ja pääryhmistä. Miksauksen edetessä jätän oikealla olevan ryhmän ALLFX-LVOC aivan rauhaan. Niillä on mukava maustaa loppukeitos tai vaikkapa tehdä hieman erilaisia versioita, vaikkapa lisätä hieman koko biisiin kaikua (ALL FX liukua vain ylös 1,5 dB) tai testata konsolimallinnusten vaikutusta lopputulemaan. Monen mielestä turhake, mutta siinä se on…#koska mä voin#liukuja riittää…

LevPan-miksaus ryhmä kerrallaan

LevPan-mix, ryhmä kerrallaan

Kun kaikki raidat on tuotu ja koottu ryhmiin, säädän kaikkien ryhmien yksittäisten soittimien liut alas, jolloin kaikki raidat ovat äänettömiä. Kaikki ryhmäraidat ovat edelleen perusasennossa.

On monta tapaa aloittaa tämän jälkeen soittimien voimakkuuden keskinäisen voimakkuuden säätäminen (Lev-mix). Joku aloittaa laulajasta ja lisää sitten tärkeysjärjestyksessä soittimia ja soitinryhmiä. Toiset aloittavat mieluummin rummuista ja bassosta ja pyrkivät luomaan hyvän grooven muille soittimille ja laulajalle. Jokaiselle tavalle löytyy puolustajansa ja perustelunsa.

Itse päädyin lopulta siihen, että aloitan miksauksen ryhmittäin. Esimerkiksi akustiset kitarat, kuten yllä kuvassa, on varsin helppo miksata keskenään. Usein kitarakomppi tms. on äänitetty kahteen kertaan, jolloin toinen panoroidaan vasemmalle ja toinen oikealle. Melkoisella varmuudella nämä miksataan samalle voimakkuudelle, jolloin korvien avuksi voi katsoa, että liukujen vierellä olevat ”valopalkit” ovat samalla tasolla (kuvassa aGitRtm ja sen tuplaus). Sitten lisätään mahdolliset muut akustiset tähän stereokenttään. Ensi vaiheessa panoroin soittimet L-lc-C-rc-R -ajatuksella eli esim. kick-snare-bass-lvoc -keskelle (Center), jonka jälkeen tasoitan muut soittimet vammalle (L) ja oikealle (R) ja loput mahdollisesti johonkin välimaastoon, kuten kuvassa esim. arpeggiokuviota soittavan akustisen vasemman puolen puoliväliin ”lc” (L53). Moni miksaa vain LCR-systeemillä, jolloin saadaan helposti hyvä stereoleveys miksaukseen ja efektit sopivasti kuulumaan väleistä. Tätä perustellaan usein myös sillä, että todellisuudessa vain harva istuu kuuntelemassa musiikkia ihanteellisesti kahden kajarin välissä. Moni kuuntelutilanne lähenteleekin monoa, kuten esimerkiksi kuunneltaessa ”keittiömankasta” tai perustelkkarista. Minusta luonnollisempaa on sijoittaa osa soittimista väleihinkin, jolloin luureilla musa kuulostaa omiin korviini luonnollisemmalta.Tässä vaiheessa säädetään voimakkuudet ja panoroinnit alustavasti, joten kovasti ei kannata tässä vaiheessa hinkata.

Kun akustiset soivat mukavasti yhteen, niin siirretään näiden ryhmäliuku alas ännettömälle ja siirrytään seuraaviin ryhmiin: elekrooniset kepit, bassot, kiipparit, taustalaulajat ja lopulta itse artistin kaikki raidat. Omassa systeemissäni en vielä koske rumpuihin lainkaan, koska niihin olen luonut oman systeemini, joka voi olla useimmille aloitteleville miksareille perinteisiä systeemejä helpompi. Mutta siihen seuraavassa postauksessa tarkemmin.

Nyt kun kaikki ryhmien sisällä on säädetty alustavaan kuosiin, aloitetaan jälleen esimerkiksi akustisten ryhmästä, jonka jälkeen tuodaan oman maun mukaan ryhmä kerrallaan miksaukseen. Nyt näiden ryhmien keskinäinen säätäminen on paljon helpompaa, kuin lukuisten yksittäisten soittimien säätäminen. Säädän mieluummin 4-5 ryhmää keskenään kuin 20 soitinta…

Itse teen tämän vaiheen vielä oman systeemini mukaan, eli palautan kaikki ryhmäliut alkuperäiseen asentoonsa eli kauniiseen ja tasaiseen riviin ja vältän vielä koskemasta ryhmäliukuihin voluumin säätämiseksi.

Säädän ryhmäliun sijasta kaikkien ryhmän sisällä olevien raitojen voimakkuutta yhdessä, kunnes ne ovat sopivalla voimakkuudella. Jokaisessa DAW:ssa on erilaisia systeemejä säätää usean raidan voimakkuutta yhtä aikaa siten, että näiden suhteelliset voimakkuudet pysyvät samoina. Kun olen alunperin tuonut kaikki raidat vaikkapa -18 dBFS voimakkuudella, niin tavoitteena on säätää ryhmien sisäiset radat siten, että kaikkien raitojen kumulatiivinen taso liikkuu piikeissä (peaks) noin -6 dbFS, jolloin jatkossa minulla on turvalliset 6 dB (headroom) käytössä ennen äänen säröytymistä (clipping).

Pienellä harjoittelulla noiden ryhmien säätäminen sujuu nopeasti. Itse käytän tähänkin systeemiä, jossa teen aluksi 2 dB:n kertasiirtoja, sitten 1 dB:n ja tämän jälkeen alkaakin olla ryhmät balanssissa ja paikallaan. Kaikki ryhmäliut aloitusasennossa. Vielä tarkistan ryhmittäin tasot, klikkaamalla koko miksauksen monoksi, jolloin saan vielä kuulla miksauksen uudesta näkökulmasta. Moni vannoo ”monomiksauksen” nimeen ja muuttaa kuuntelun stereoksi vasta myöhemmässä vaiheessa. Itse tarkistan jatkuvasti, miltä miksaus kuulostaa monona. Keskeinen apuväline miksauksessa onkin käyttää erilaisia keinoja kuulla miksaus eri ”kuulokulmasta”, koska korva tottuu kovin nopeasti kulloiseenkin kuuntelutapaan. Mono-stereo -vaihtelu on yksi tällainen apuväline.

Ja vasta seuraavassa vaiheessa otetaan mukaan multimikitetyt rummut, joilla saisi kaiken edellä kerrotun sotkettua moneen kertaan perinteisillä tavoilla, kuten olen kantapään kautta oppinut. Oman systeemini perusidea on säätää kaikki muu ensin about-paikoilleen ja käyttää tätä hyväksi rumpujen sisääntuonnissa. Lets see…

Raitojen järjestely ja nimeäminen

Valmistelutoimet ja varsinainen miksaus kannattaa tehdä eri istunnoissa. Jo tekniseen valmisteluun hukkuu sen verran aikaa, että parhaimmat paukut on jo käytetty ennen ensimmäistäkään liun liikahdusta.

Oman raitajärjestyksen luominen ja sopivat nimet nopeuttavat merkittävästi miksausprosessia. Rummut löytyvät minulta aina vasemmalta tai ylhäältä, näkymästä riippuen. Bassorumpu reunasta jne. Rumpujen ja kaikkien muidenkin ryhmien värikoodaaminen eri väreillä helpottaa halutun raidan löytymistä.

Nimeän vielä raidat uudelleen oman maun mukaan. Rummut vaikkapa: KickIn (mikki bassorummun sisällä), KickOut (mikki rummun ulkopuolella), SnT (Snare Top/ mikki virvelirummun yläpuolelle), SnB (Snare Bot), hat (haitsut), OhL-OhR-OHs (overhedit Left-Right-ryhmä), TomHi, TomMid, TomLo, RoomM (yksittäinen tilamikki), RoomSt (stereoparimikki huoneessa). Yhdistän vielä kaikki rumpuraidat yhdelle koontiraidalle ryhmäksi ”Drums”, jolloin voin säätää koko rumpusetin voimakkuutta yhdellä liulla tai prosessoida kaikkia raitoja yhteisesti samalla EQ:lla (ekvalisaattorilla). Vielä yhdistän rumpuja keskenään tämän ryhmän sisällä: Bassorummut yhdelle liulle: Kicks. Vastaavasti Snares, OHs, Toms, Rooms.

Muita tyypillisiä nimiä, joita käytän: akustiset kitarat ovat esim. aGitStrum (komppi), aGitArp (näppäily/arpeggiot), aGitDbl (tuplattu sama osuus) ja ryhmästä aGits. Bassosta BassDi ja BassAmp (DI-boxi ja vahvari) sekä ryhmästä Basses. Muita esimerkkejä: eGitIntro, eGitSolo, eGits, BVocLo (backvocals matala), BVocAhhs, BVocDbl, BVocs, LVoc (leadvocal), LVocDbl jne.

Vielä ydistän kaikki ryhmät pääryhmille: DRUMS, PERC (perkussiot), BASS, GITS, KEYS, MISC (muihin ryhmiin kuulumattomat), BVOCS, LVOCS. Myös kaikille kaiuille, delaylle ja efekteille on oma pääryhmä ALL FX, jonne lopulta ohjaan kaikki efektit.

Lopulta yhdistän pääryhmät SUBMIX-ryhmäksi ja tämän vielä MAINMIX -liulle, joka säätää koko miksausta. Tämä sitten vielä MAINOUT, johon olen vielä yhdistänyt omassa ryhmässään kaikki referenssi-/verrokkibiisit, mikäli en käytä erillistä plugaria, johon olen tuonut haluamani verrokit vertailua varten.

Nimitys- ja ryhmittelytapoja on useita, joista mikään ei ole sinällään oikea tai väärä. Oleellista onkin, että järjestelmä on looginen, toistettava ja mahdollisesti jo valmiina templeittinä, johon sitten audioraidat vain siirretään. Oma templeittini on usean eri systeemin yhdistelmä, joka mahdollistaa pienillä muutoksilla kutakuinkin kaikki miksaamisessa tarvittavat manööverit. Toki, jos kyse on vain trubaduurista ja kitarasta, niin eipä tähän mitään templeittiä tarvitse. Järkeä saa käyttää ja yksinkertaisellakin systeemillä pärjää. Omani on pure HC, eli viimeiseen asti hincattu;-D

Edellä kuvattusta systeemistä puuttuu vielä joitakin osioita, mutta palaan niihin myöhemmin.

Kun kaikki on selkeässä järjestyksessä, niin pikku hiljaa alkaa olla aika aloittaa tekemällä ns. LevPan -pohjamiksaus (soitinkohtaiset alustavat voimakkuudet ja soittimien alustava sijoittelu stereokenttään). Itse näen tämän edelleen miksauksen valmisteluvaiheena, johon ei liity juurikaan mitään daideellista. Asiallisesti teknistä puuhaa. Jokainen oppii, jollei kaikki oo ”ihan sama”.

Tutustutaan ja maistellaan biisiä…

Audion tuonti työasemalle, katetta vai nautiskelua?

Jo audion tuonti omalle työasemalle (Cubase, StudioOne…”DAW”) erottaa ammattilaisen harrastajasta.

Harrastajalla on usein loputtomasti aikaa ja tarmoa tehdä asiat nautiskellen. Ammattilainen laittaa työaseman latautumaan ja kahvin porisemaan. Kahvin valmistuessa PRO siirtää päivän audiot yhdellä siirrolla erilliseen softaan ja valmistelee audiot yhdellä ajolla omalla miksaussoftalla olevaan valmiiseen pohjaan ”templeittiin” päivän miksaussessiota varten. esimerkiksi StudioOnessa on lisäohjelma (Audio Batch Converter), jossa voi säätää kaikkien raitojen voimakkuudet vaikkapa -18 dbFS, splitata stereoraidaksi printattujen rumpujen overheadit ”OHs” monoraidoiksi ja poistaa mahdollisiä virheitä audiosta. Muutan mielelläni vielä stereoraidoiksi tapeettomasti printatut monoraidat monoraidoiksi. Kun kuppi kuumaa on edessä, ovat audioraidat valmiina sopivalla voimakkuudelle virheettöminä päivän epistolaa varten. Jotkut raidat, vaikkapa lauluosuudet, jäävät toki tässä systeemissä liian hiljaisiksi, mutta näitä voi sitten säätää tarkemmin seuraavassa vaiheessa. Nopeus tarkoittaa katetta, tai sitten vain enemmän laatuaikaa oman harrastuksen parissa.

Kotistudioharrastajalle riittää waay moor hiiitaaaampi kiiruhtaminen ja nautiskelu-se kaiken harrastustoiminnan perusjuju😊

Ammattimiksaukset ja julkaistut biisit miksaajan päätöksenteon lähtökohtana

Itse aloitin miksausharrastuksen aivan ummikkona. Löin raidoille plugareita peräjälkeen ja epäsystemaattisesti. Hitaasti mutta varmasti opin, että kelvollisen lopputuotoksen sai aikaan vain noudattamalla jonkinlaista systematiikkaa. Jokaisella gurulla vain tuntui olevan hieman omanlainen systematiikka ja sitäkään ei sitten noudatettu kun ohjeellisesti. Miksaamisesta ja masteroinnista tuli hankittua jopa kurssitodistuksilla palkittua koulutusta lukuisten nettikurssien ohella. Tuli informaatioähky ja lopulta kurssiseinä vastaan. WTF??? Lopulta oli vain pakko istua alas ja miettiä omilla aivoilla mistä hommassa on oikein kyse. Ihan niin kuin Pauligin kahvimainoksissa ”Laadulla on tekijänsä”, joissa taustalla soi hienosti miksattu cello…

Oman systeemin lähtökohdaksi muodostuikin sitten aivan ilmiselvä oivallus, että jokaisen yksittäisen miksausliikkeen pitää johtaa kohti ammatillisesti hyväksyttävää kaupallista lopputulemaa. Jokaiselle tviikille pitää olla jokin syy. Tällöin kaupallisesti miksatut ja masteroidut biisit ohjaavat kaikkea päätöksentekoa. Teknisesti hyväksyttävä kaupallinen miksaus ei sisällä esimerkiksi tunkkaisia (”muddy”), honottavia (”honky”) tai korvaa rasittavia teräviä (”edgy, harash, sibilant”) taajuuksia ja se on muutoinkin ”eq-käppyrältään” tasapainoinen.

Tällöin voin systemaattisesti kuunnella sekä yksittäisiä raitoja, soitinryhmiä että koko miksausta ja etsiä näitä äänitettä epäselväksi tai epämiellyttäväksi tekeviä taajuuksia ja pyrkiä poistamaan niitä. Kun korva tottuu kovin nopeasti huonoonkin äänitteeseen, auttaa kaupallisen verrokin kuuntelu pitämään jonkinlaisen perspektiivin omaan miksaukseensa.

Saman genren kaupallinen miksaus helpottaa muutoinkin kaikessa päätöksenteossa. Vaikka tarkoituksena ei ole kopioida verrokin äänimaisemaa ja balansseja sellaisenaan, voi verrokista ottaa mallia vaikkapa siihen, kuinka selvästi bassorummun ”napsu” kuuluu lävitse tai kuinka paljon kaikua tai delaytä lauluraitaan lisätään.

Oman oppimisen nollapiste ja edistymisen seuraaminen

Käyttäisin huolella aikaa ensimmäisen kaupallisen harjoitusbiisini löytämiseen. Itse olen valinnut tuon Sinking Like A Stonen biisiksi, jonka olen miksannut ja masteroinut (eroista tuonnempana) kymmeniä kertoja. Kun jokaista printtausta mp3:ksi/wav:iksi sitten vertaa ensimmäiseen tekeleeseen ja edeltävään lopputulemaan, voi vain ihmetellä miten ihmeessä olen voinut miksata tuon virvelirummun noin ”ylös” ja mihin noi taustalaulajat hukkuivat? Kun vielä listaa ylös tuoreilla korvilla ja kertakuulemalla asiat, joita voisi parantaa, niin oppimiskäyrä lipsahtaa nopeasti yläviistoon.

Jos käyt vielä jotain kursseja ja lävitse inhoamiani 10 tippiä rumpujen miksaukseen, voit suoraan verrata edelliseen miksaukseesi, toimiiko jokin tippi vai ei. Itse kaivaisin tässä vaiheessa kaikki ”tip this, tip thatit, syvimpään nurkkaan netin reunoille. Miksaamisessa on kyse ihan jostain muusta. Tippeihin ja niiden tekijöiltä saamiin sähköpostehin hukkuu kovin helposti ja ne sekoittavat jo muutenkin vaikeasti omaksuttavaa kokonaiskuvaa.

Siinäpä tippi minultakin🤔