Niinpä-ne rummut! Mistäpä liikkeelle?

Perinteisten rumpujen miksaaminen on ollut minulle Se Vaikein Juttu. Varmaankin kaikesta harjoittelusta ja tiedonjanosta on vähintään puolet keskittynyt juuri rumpuihin. Jos tämän oppii, niin ollaan menty eteenpäin ja kunnolla. Harjoittelumateriaalin pitäisi olla parasta mahdollista, jotta omaa edistymistä pystyisi edes jotenkin seuraamaan.

Ehdottomasti paras opettaja tältäkin osin on ollut Michael White, joka on miksannut mm. Whitney Houstonia. Kannattaa googlata ja kurssittaa itseään Miken kanssa, jos on yhtään vakavissaan. On muuten ainoa kaveri, joka osaa selittää ymmärrettävästi (ja on ylipäänsä selittänyt) miten rumpuryhmän kompressointi ja mixbussin kompressointi liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa eri genreissä. Eikä enää tarvitse arvailla overheadien ja muiden rumpujen ajallista vaihetta (time aligning) toisiinsa. Pelkän vaiheen kääntäminen (phase inverting) on vasta perusruokaa ilman jälkkäriä. Kaveri on keksinyt pyörän eikä sitä tarvitse keksiä uudestaan…

Mutta miten itse toisin rummut sisään? Kokeiltuani todennäköisesti kaikkia gurujen ehdottamia versioita, päädyin omaan versiooni: jätän ainostaan osan ryhmistä soimaan taustalle. Yleensä esimerkiksi basson, akustiset kitarat tai jonkin muun kevyemmän mattosaundin sekä itse artistin. Muiden ryhmäliut laitan äänettömälle ala-asentoon. Näin siitä syystä, että haluan kuulla soivien raitojen ja vokalistin avulla biisin pääfiiliksen ja jättää tilaa korville rumpuja varten. Jos kaikki muut raidat pauhaavat taustalla, niin jo rumpujen kuuleminen, saati sitten hienosäätö, on paljon vaikeampaa.

Ensin tuon kertosäkeessä (chorus) overheadit voimakkuudelle, jossa kuulen sopivasti crashit (ne pellit, joihin mätkitään aksentit). Samalla myös virvelin ääni tulee kuuluville. Tällöin overheadit ovat hyvässä lähtöpaikassa. Säädän usein myös niiden panoroinnin hieman kapeammaksi, alkuun vaikkapa L65-R65 tai joka tapauksessa siten, että rumpujen stereokuva ei ole keinotekoisen leveä.

Seuraavaksi tuon tilamikrofonit (room mono tai room stereo mikes) sopivalle voimakkuudelle. Ajatuksena on, että juuri tilamikeillä etsitään ensin biisin tunnelmaan sopiva tilavaikutelma, johon muut soittimet sopivat kuin hansikas. Itse asiassa overheadit ovat myös periaatteessa tilamikkejä, jolloin niiden ja kauempana olevien tilamikkien avulla voidaan luoda juuri oikea tilavaikutelma, joka sopii biisin fiilikseen. Vaikka alussa oikean voimakkuuden löytäminen tuntuu vaikealta, on se lopulta kohtalaisen helppoa. Tuon ns. sweetpotin tai about-oikean-voimakkuuden kuulee selvästi. Kitaristina minusta tuo on kuin kitaran kielien virittämistä. Säädän liun ensin sille voimakkuudelle, että rupean kuulemaan huoneen muiden raitojen taustalla. Sitten säädän liukua vaikkapa 6 dB voimakkaammalle. Sitten vain kavennan vuorotellen aluetta, kunnes sweetpotti löytyy. Sweetpotti löytyykin muutaman dB:n sisältä. Kun tilamikin liukua nostaa ja kuuntelee tarkkaan, kuulostaa se minusta siltä kuin kitaran kielen kiristäminen. Oikealla kohdalla tilamikit ja oveheadit rupeavat jotenkin resonoimaan yhdessä, aivan kuin kitaraa viritettäessä kielten ollessa vireessä. Kuulostaa hieman hullulta, mutta itse asiassa sama sweetpotti löytyy esimerkiksi kompressorin asetuksista tai ekvalisaattorin käppyrää säädettäessä. En vain ole kuullut muiden vertaavan sweetpottia virittämiseen. Minulle syntyy hieman samanlainen kuulovaikutelma kuin kauempaa lähestyvästä ajoneuvosta. Jotenkin tuo ”äänenkorkeus” muuttuu lähestyttäessä sweetpottia ja vastaavasti se muuttuu myös edelleen sweetpotin jälkeenkin. Kun taustalla soivat vielä keskeiset ”fiilisryhmät”, on helpohkoa löytää rajat liian hiljaiselle ja liian kuuluvalle huoneen äänelle. Tämäkin ratkaisu pitäisi tehdä sillä perusteella, että se sopii biisin fiilikseen ja genreenkin. Mitä nopeatempoisempi biisi on, sitä helpommin liiallinen kaiku/huoneen ääni rupeaa sotkemaan miksausta. Nopeatempoista punkkia ja isoja rock-rumpuja on kovin vaikea saada toimimaan keskenään…

Liikaa ei kuitenkaan kannata hinkata liukuja tässä vaiheessa, koska jatkossa näitä joutuu joka tapauksessa hienosäätämään.

Vielä tarkistan, että tilamikit ovat oikeassa vaiheessa keskenään ja suhteessa overheadeihin. Tässä vaiheessa teen perusruokaa ja testaan asian vaihtamalla vain vaihetta (merkitty useimmiten symbolilla, jossa viiva halkoo nollaa viistosti). Jos rummuista häviää vaiheen kääntämällä bassopuolta ja muutoinkin ääni kuulostaa jotenkin ohuelta tai oudolta (phasey), niin kannattaa kääntää vaihe takaisin, jolloin overheadien ja tilamikkien ääni on jo lähtökohtaisesti tuhdimpi ääniaaltojen paremman keskinäisen vaiheen johdosta.

Seuraavaksi KickIn ja KickOut…

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: