Itse aloitin miksausharrastuksen aivan ummikkona. Löin raidoille plugareita peräjälkeen ja epäsystemaattisesti. Hitaasti mutta varmasti opin, että kelvollisen lopputuotoksen sai aikaan vain noudattamalla jonkinlaista systematiikkaa. Jokaisella gurulla vain tuntui olevan hieman omanlainen systematiikka ja sitäkään ei sitten noudatettu kun ohjeellisesti. Miksaamisesta ja masteroinnista tuli hankittua jopa kurssitodistuksilla palkittua koulutusta lukuisten nettikurssien ohella. Tuli informaatioähky ja lopulta kurssiseinä vastaan. WTF??? Lopulta oli vain pakko istua alas ja miettiä omilla aivoilla mistä hommassa on oikein kyse. Ihan niin kuin Pauligin kahvimainoksissa ”Laadulla on tekijänsä”, joissa taustalla soi hienosti miksattu cello…
Oman systeemin lähtökohdaksi muodostuikin sitten aivan ilmiselvä oivallus, että jokaisen yksittäisen miksausliikkeen pitää johtaa kohti ammatillisesti hyväksyttävää kaupallista lopputulemaa. Jokaiselle tviikille pitää olla jokin syy. Tällöin kaupallisesti miksatut ja masteroidut biisit ohjaavat kaikkea päätöksentekoa. Teknisesti hyväksyttävä kaupallinen miksaus ei sisällä esimerkiksi tunkkaisia (”muddy”), honottavia (”honky”) tai korvaa rasittavia teräviä (”edgy, harash, sibilant”) taajuuksia ja se on muutoinkin ”eq-käppyrältään” tasapainoinen.
Tällöin voin systemaattisesti kuunnella sekä yksittäisiä raitoja, soitinryhmiä että koko miksausta ja etsiä näitä äänitettä epäselväksi tai epämiellyttäväksi tekeviä taajuuksia ja pyrkiä poistamaan niitä. Kun korva tottuu kovin nopeasti huonoonkin äänitteeseen, auttaa kaupallisen verrokin kuuntelu pitämään jonkinlaisen perspektiivin omaan miksaukseensa.
Saman genren kaupallinen miksaus helpottaa muutoinkin kaikessa päätöksenteossa. Vaikka tarkoituksena ei ole kopioida verrokin äänimaisemaa ja balansseja sellaisenaan, voi verrokista ottaa mallia vaikkapa siihen, kuinka selvästi bassorummun ”napsu” kuuluu lävitse tai kuinka paljon kaikua tai delaytä lauluraitaan lisätään.
Mixhappens 