Ryhmien tasapainottaminen

Tiltshelf-filter

Ennen soitinkohtaita filtteröintiä/korjailua, tarkistan kuitenkin, että mikään soitiryhmä (tai yksittäinen soitin soitinryhmän sisällä) ei ole muihin ryhmiin nähden liian diskantti- tai bassovoittoinen. Esimerkiksi kuvan rumpuryhmän äänitys sisältää muihin ryhmiin nähden hieman liian vähän ylempiä taajuuksia ja kuulostaa niihin nähden ”tylsältä”. Korjaankin ryhmää tilt-filterillä. Kuten kuvasta näkyy, korjaimella on korostettu yli 700 Hz:n taajuuksia ja ”tiltattu” vastaavasti alempia taajuuksia. Näin raitaryhmien äänimaiseman tasoittaminen keskenään helpottaa jatkossa parempien miksauspäätösten tekemisessä. Tuo 700 Hz tuntuu toimivan hyvin ”keskipisteenä” kaikkien soittimien osalta.

TÄMÄ VAIHE ON MINUSTA YKSI TÄRKEIMMISTÄ VAIHEISTA,  JOKA HELPOTTAA MIKSAAMISTA JATKOSSA OLEELLISESTI.  Jostain syystä en ole juurikaan nähnyt mainintoja tästä tekniikasta alan lehdissä, kirjallisuudessa tai kursseissa (Michael Whitea lukuunottamatta), vaikka nykyisin tunnutaan kovasti vannovan ns. top-down -miksaamisen nimiin, jolloin esimerkiksi mix-bussiin lisätään ”diskanttia”, jolloin koko miksaus kuulostaa alusta alkaen hieman kirkkaammalta. Itse yhdistäisin nämä tekniikat siten, että ensin balansoisin ryhmät ja soittimet verrokkiin ja vasta tämän jälkeen hieman lisäisin diskanttia tämän päivän makutottumuksen mukaisesti. Oma systematiikkani sen sijaan on vain tasapainottaa ryhmät ja koskea mixbussin ekvalisaattoriin vasta aivan viimeisenä, koska haluan säästää hieman kirkkaamman saundin vain tietyille soittimille, esimerkiksi akustisille kitaroille, symbaaleille ja vokaaleille. Diskantti tulee ulosmitattua kovin helposti.

Käytännössä teen tasapainottamisen siten, että valitsen yleensä vokaaaliraidan verrokiksi, koska yleensä vokaalien äänittämiseen nähdään usein eniten vaivaa, jolloin sen yleinen balanssi (basso-diskantti) on kutakuinkin luonnollisen kuuloinen. Tämän jälkeen vertaan muita ryhmiä ja niiden yksittäisiä soittimia vokaaleihin ja korjaan tasapainoa tarvittaessa. Myöhemmin tuota tasapainoa on helppo tarvittaessa muokata tällä tiltfiltterillä, jos halutaan esimerkiksi orgaanit kuulumaan miksauksessa hieman taaempaa, jolloin ne eivät sisällä niin paljoa ylempiä taajuuksia. vastaavasti vokaaleita on helppo korostaa myöhemmin tarvittaessa lisäämällä filtterillä ylempiä taajuuksia.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: