Kun perusfiltteröinti on tehty, jatkan rumpufilttereiden sweetpottien etsimisellä.
Jätän taustalle soimaan jälleen ainoastaan akustiset kitarat, basson, ehkä jonkun kevyen maton ja solistin sekä säädän rumpuryhmän volyymiä hieman korkeammalle (n. 3-4 dB), jotta kuulisin filtterien aiheuttamat muutokset helpommin. Tämän jälkeen etsin jokaisen rumpumikin osalta ensin HPF- ja sitten mahdollisesti LPF -filtterien sweetpotit seuraavassa järjestyksessä: ensin tilamikit ja overheadit, sitten bassarit, edelleen haitsut ja tomit sekä lopuksi virvelin-usein sen tärkeimmän rummun. Filtterien paikkojen täytyy istua kun hansikas taustaraitoihin, joiden äänimaisemaa kuuntelemalla tuo sweetpottikin löytyy varsin helposti.
Esimerkiksi huoneen tilamikin osalta kuuntelen, kuinka paljon huoneen alimpia taajuuksia biisin fiilis kaipaa tempo huomioiden. Nostan filtteriä 10-15 Hz kerrallaan ylöspäin ja kuuntelen milloin tuo tila istuu fiiliraitojen taustalle. Ennen jokaista muutosta passivoin (bypass) filtterin ja vasta siirron jälkeen aktivoin filtterin uudelleen. Näin filtterin vaikutus ja muuttuminen on helppo huomata. Painan lopulta parhaimman taajuuden muistiini. Seuraavaksi toistan saman, mutta nyt kuuntelen, miten filtterin nostaminen vaikuttaa bassorummun ääneen ja painan mieleeni parhaimman taajuuden. Vielä toistan saman, mutta kuuntelen nyt, miten filtteröinti muuttaa virvelin ääntä ja milloin se on mielestäni parhaimman kuuloinen. Viimeisellä kerralla kuuntelen kaikkia näitä raitoja, samalla kun siirrän filtteriä korkeammalle. Lopulta hienosäädän filtterin korkeuden ja etsin sopivan kompromissin, yleensä virvelin eduksi. Toistan vielä saman LPF:n kanssa, jotta huoneen ääni ei ole liian tumma fiilisraitaan nähden, muttei niin kirkas, että pellit rupeavat ylikorostumaan ja sotkemaan rumpujen ja fiilisraitojen selkeyttä. LPF:n osalta aloitan 1-3 kHz:stä ja nostan filtteriä ylöspäin, jolloin tuon huoneen ja koko rumpujen äänen avautuminen on helppo huomata mitä korkeammalle noustaan. Tarkistan saman vielä tulemalla alaspäin 20 kHz:stä. Eli kuuntelen, miten LPF:n korkeuden muutos vaikuttaa bassarin beaterin iskuun, tomeihin, pelleihin ja varsinkin virveliin.

Sama menettely toistetaan sitten kaikkien rumpuraitojen osalta ja tarvittaessa tarkistetaan aiempaa filtteröintiä, sillä tomien filtteröinti vaikuttaa virveliin ja virvelin muihin rumpuraitoihin. Säätämistä jatketaan miksauksen edetessä, joten pyrin etenemään nopeasti turhaa hinkkaamista välttäen. Jos en löydä selvää suosikkitaajuutta, niin tässä vaiheessa riittää, jos ollaan oikeilla huudeilla.