Audioraitoja harjoiteltavaksi

Aivan aluksi etsisin netin syövereistä kaupallisesti äänitettyjä biisejä omaa miksausharjoittelua varten. Ja niitähän löytyy ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan. Itse etsisin ensisijaisesti biisejä, joista on saatavissa koko setti: käsittelemättömät audioraidat, ammattilaisen miksaus mahdollisine ohjeineen sekä lopullinen kaupallinen masteroitu äänite. Itse saattaisin päätyä esimerkiksi mainiolle Joe Gilderin ja Graham Cochranen sivustolle http://www.duelingmixes.com, josta saa kaiken tämän materiaalin sekä vielä luvan julkaista oman version miksauksestaan. Kaverit on loistavia pedagogeja ja biisit hyviä harjoitteluun. Valitsisin biiseistä vaikkapa studioäänityksenä tehdyn Sinking Like A Stone-biisin, koska biisi on äänitetty oikeilla livesoittimilla ja rummut on äänitetty todella ammattitaitoisesti kaikilla oleellisilla mikrofoneilla. Masteroitu versiokin löytyy netistä kaverilta nimeltä Jameson Elder. Tällainen peruskaura on aivan parasta kotistudiolaisen aamiaispöytään. Samplet ja synat hoituu tämän jälkeen melkoisen vaivatta. Samplet ja synasaundit kun ovat usein jo kohtalaisen valmiiksi pureskeltu miksausta silmälläpitäen. Sinällään en pidä kyseisen kappaleen kaupallista miksausta ja masterointia oman makuni mukaisena, mutta tämäkin lisää ”pisteen iin päälle”, kun asiaa mietitään oppimisprosessin kannalta. Vielä valitsin paremmin oman makuni mukaisen verrokin, eli Jason Aldeanin Johnny Cashin, joka sekin löytyi youtubesta pienellä haulla.

Tämän jälkeen ladataan ääniraidat, miksatut sekä masteroidut verrokit kovalevylle. Annetaan kansiolle sopiva nimi, esimerkiksi ”Miksausharjoitukset” ja ensimmäiseksi alakansioksi ”SinkingLikeAStone_Originals” ja kopioidaan koko aineisto toiseen alakansioon ”SinkingLikeAStone_MixOma”. Ja sitten vain avataan omassa softassa uusi projekti ”SLAS_setup” ja ladataan projektiin audioraidat valmistelua varten.

Ja sitten kääritään hihat!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: